Taustakuva

Näiden sivujen tarkoitus?

Nämä sivut syntyivät hetken mielijohteesta saada aikaan jonkinlainen koottu ja yhtenäinen paikka jossa voisivat niin tutut kuin tuntemattomatkin käydä ihmettelemässä kuvia ja lukemassa meidän pienehköjä kokemuksia suuressa maailmassa. Tosin eipä tätä meidän kaikkien yhteistä palloa ole kauheasti vielä ehditty koluamaan, osittain siksi ettei olla synnytty kultalusikka suussa...eli rahaa tarvitaan ja sen ansaitsemiseksi on käytävä töissä. Siinä kaksi päällimmäistä syytä joiden yhteenlaskettu summa on: -tarvittaisiin lisää rahaa ja vapaa-aikaa, jotta kaikki matkustushalut saataisiin tyydytettyä.

Suurimmaksi osaksi nämä sivut kuitenkin palvelevat tuttuja, kavereita ja sukulaisia. Pienenä taka-ajatuksena oli myös se, ettei aina tarvitsisi jokaiselle edellä mainittuun ryhmään kuuluvalle erikseen matkan jälkeen kertoa ja esitellä reissun kuvia ja kerrata kaikkia tapahtumia. Nythän riittää pelkän osoitteen kertominen ja jokainen saa sitten itse lukaista ja valikoida kuvat jotka kiinnostavat tai eivät kiinnosta. Eipä tarvitse sukulaistenkaan valittaa jälkikäteen tyyliin: -Aina ne näyttävät niitä kuvia ja kehuskelevat matkoillaan! Niin eikä tarvitse pyytää aina kahville puolta sukua jonkin matkan jälkeen :)

Jollain kieroutuneella tavalla nämä sivut ovat siis alkunsa saanneet ja myös kaikkien arvosteltavaksi julkiseksi päätyneet. Joten jos jollain kumman tavalla olet tänne eksynyt vahingossa tai joku olisi jopa vihjaissut käymään täällä, niin vielä voit hyvin mielin poistua ja etsiä kiinnostavampia sivustoja...

Keitä olemme?

Lyhyt ja ytimekäs kuvaus. Kyseessä on pariskunta (nainen & mies) ja asustelemme eteläisessä Suomessa eläen varsin tavanomaista suomalaista elämää, kaikkine siihen kuuluvineen iloineen ja suruineen. Välillä tulee hetkiä että niitä suruja, arkihuolia ja melankoliaa on päästävä karkuun johonkin (mielummin lämpimään) paikkaan, jossa voi heittäytyä täysin vapaalle ja unohtaa edes lyhyeksi hetkeksi tämän tuulipuku-, vyölaukku- ja lippalakkikansa viikonloppukossuineen ja -riitoineen. Niin ja onhan sellainenkin ajatus koputtanut takaraivossa jo pitkään, että joskus tekisi mieli irtaantua tästä pohjoisen kolkkoudesta ja pakata kapsäkit lopullisesti. No toistaiseksi tyydytään kuitenkin tekemään vain pieniä irtiottoja arjesta joita tänne sivuille on koottuna jossain määrin, mitä nyt omaa laiskuuttaan on sitten viitsinyt naputella juttuja ja päivitellä...